NYKYHETKI
Teen kaikkeni Paremman Elämän ja Paremman Maailman puolesta. Oman ja muiden ihmisten elämän parantuminen tuottavat molemmat minulle yhtäläisesti onnea. Samoin koen, että meillä on yhteinen maapallo ja on hienoa toimia samanhenkisten ihmisten kanssa kohti samoja tavoitteita.

Valmentajana eli life coachina pystyn antamaan niin paljon ihmisille ja maailmalle. Kunpa arvaisittekin vaan. Koen että kaikki kärsimykset, joista olen selvinnyt, ovat antaneet minulle energiaa ja halun auttaa muita; niin vahvan tunteen, että mikään seinä ei pysty estämään minua auttamasta muita. Teen sen aina omalla tavallani, suurella tunteella ja sydämeni pohjasta. Muut voivat hoitaa tietopuolen, minä haluan herätellä ihmisiä. Mieti millaista elämäsi olisikaan ilman kärsimystä, tuskaa, pelkoja, ahdistusta, masennusta, rahan puutetta ja muita rajoituksia. Kuinka hienoa olisi elää, kun olisi rakkautta, sisäinen tasapaino, työ joka lämmittää sydämen ja saa innoissaan heräämään joka aamu? Miltä tuntuu kun voi rohkeasti tehdä mitä haluaa, sanoa mitä ajattelee, seisoa sanojensa takana ja omata taidot selviytyä aivan kaikesta mitä tulee vastaan.
Näitä taitoja minä opettelen valmentajana ja näitä samoja taitoja, tietoja ja tunteita haluan sinulle välittää koko ajan myös. Koen, että jaettu ilo on paras ilo. Vaikka olisin miljardööri, silti haluaisin tsempata, innostaa ja valmentaa ihmisiä kuten nyt.

Musiikki on toinen haaveeni ja unelmani – biisinteko on hienointa mitä ihminen voi tehdä housut jalassa – ja myös ilman housuja! Luova työ on vaan jotain sellaista, mitä ei voi kuvailla. Siinä luodaan tyhjästä aivan minkälainen tahansa mestariteos, jonka muodostumista voi ohjailla miljoonilla eri pienillä valinnoilla ja ideoilla. Musiikintekoon liittyy kiinteästi myös yhteistyö veljeni Markus Kivivuoren kanssa. Hänen kanssaan tehtävä musiikki viittaa tähän aikaisempaan housut jalassa tai ilman -kommenttiin, mutta haluan korostaa, että ilo liittyy tässä tapauksessa nimenomaan vain musiikintekoon! Meillä on uskomaton yhteys: Markus kokeneempana muusikkona keksii vaikeita ja mielenkiintoisia sävelkulkuja ja minä taas myöhemmin aloittaneena sävellän yleensä yksinkertaisia, jopa lastenlauluja muistuttavia kertosäkeitä. Mutta näistä yksinkertaisista kertseistä syntyy juuri hittibiisit, jotka leviävät koko maailmaan – odottakaapas vaan!
Ja sävelet eivät olisi mitään ilman sanoja – ja näiden sanojen puolesta olen valmis vaikka kuolemaan. Kannustusmusiikki jota luomme, pyrkii antamaan ihmisille toivoa, uskoa, intoa ja voimaa mihin tahansa tarvittavaan tilanteeseen. Kirjoitan sanat sydämestäni ja toivon niiden joku päivä vielä muuttavan koko maailman.

Esiintyminen on myös todella upeaa, erityisesti tällaisesta lapsena ujosta ja hiljaisesta pikkupojasta. Olen vuosi vuodelta kasvanut rohkeammaksi ja oikeastaan tietämättäni valmentanut itseäni, sillä tämä on ollut suurelta osin myös tietoinen kehityskulku. Murrosiässä judosalilla kysyin judo-verryttelypuvun ostamisesta valmentajaltani ja hän laittoi minut soittamaan myyjälle suoraan. Yritin ensin ottaa puhelinnumeron ja sanoin soittavani kotona, ajatuksenani antaa äitini soittaa puolestani, kuten aina tällaiset haastavat tilanteet oli hoidettu aiemminkin. Mutta tällä kertaa judovalmentaja laittoi minut soittamaan puhelun, jännitin ja pelkäsin aivan kamalasti miten käy, mutta lopulta selviydyin puhelusta, sain verkkarit tilattua ja oivalsin: mikä ei tapa, niin vahvistaa! Siitä lähtien ryhdyin systemaattisesti haastamaan itseäni vaikeisiin, rohkeutta vaativiin tilanteisiin ja vuosikymmenien kuluessa ollaan tultu tähän...
eli Miklun Music Show -keikkailun pariin! Siinä yhdistyy upealla tavalla esiintyminen, laulaminen, näytteleminen ja huumori. Kaikissa muissa paitsi esiintymisessä olen aikas keskinkertainen, mutta kokonaisuus on osiensa summa ja show on tosi kiva ja hauska niin esiintyjälle kuin katsojallekin. On niin hienoa suunnitella uusia hahmoja ja treenata heidän liikkeitään ja naureskella miten yleisö yllättyy, ja niin tulet todennäköisesti sinäkin – tervetuloa keikalle!

Nykyhetkessä minulla on harvakseltaan aikaa rakastamalleni perushyväntekeväisyydelle. Mutta harvapa tietää, että oikeastaan kaikki mitä teen, tähtää hyvään. Parempaan elämän ja parempaan maailmaan. Siksi en ota painetta näkyvien tekojen vähäisyydestä. Pinnan alla kuplii ja paljon. Koko ajan oikeastaan kehitän mielessäni ajatuksia miten maailmaa pystyisi parantamaan kokonaisvaltaisesti. MUN-GO on projekti, joka tulee muuttamaan vielä paljon. Tiedän, että siitä tulee kova juttu kunhan se pääsee leviämään maailmalle ihmisten ulottuville. Siihen toki tarvitsen kymmenien tuhansien ihmisten avun, loppupeleissä jopa satojen miljoonien. Siksi en ota paineita sen onnistumisesta. Ihmiskunta tulee pelastumaan joka tapauksessa, näin uskon ja silloin on aivan sama mikä / mitkä keksinnöt sen saivat aikaan. Kun kerran olen 15-20 vuotta miettinyt lukemattomia ideoita maailman parantamiseen, niin tavoitteena on laittaa ne myös kirjan kansien väliin kaikkien iloksi. Projektinimenä on Mungo2020, mutta katsotaan miten kaikki tapahtuu. Saa ilmoittautua auttamaan lopullisen version hiomisessa (nyt esim kyselyiden kautta) ja MUN-GO Hyvän Kierteen levittämisessä sitten aikanaan maailmalle!
Rakkaus, ilo ja onnellisuus
Olen huomannut, että jo nykyhetkessä pystyy olemaan täynnä rakkautta, iloa ja onnellisuutta. Kuuntele Eckhart Tollen Läsnäolon Voima -kirjaa ja voit innostua ehkä jo samaan. Eli koe jo nykyhetkessä kaikki mitä haluat kokea tulevaisuudessa. Miksi odottaa, jos sen voi tehdä jo nyt?
Rakastan perhettäni, rakastan ystäviäni, rakastan kaikkia ja kaikkea, luontoa, maailmaa ja juuri sinua. Laitetaan rakkaus leviämään ympäri maailmaa, se tekee hyvää kaikille! <3