TAUSTA
​
Olen kotoisin Raumalta, syntynyt vuonna 1980, elämään lapsena juuri 80-luvun positiiviset ja optimistiset ajat. Pienestä pitäen olen ollut haaveilija ja uskonut rajattomasti mahdollisuuksiin toteuttaa erilaisia asioita. Siitä lähtien kun aloin tajuamaan maailmasta jotain, halusin elokuvaohjaajaksi. Teimme pienenä paljon omia huumorisketsejä ja pikkuelokuvia kaveripiirissä. Asuimme Kortelan turvallisella alueella, jossa kyläkoulussa luonnon reunalla oli hyvä henki ja jokainen sai kokea olevansa tärkeä ja hyväksytty. 

Isäni oli viikot pois kotoa keikkatöidensä vuoksi, joten kasvoimme kolme vuotta nuoremman pikkuveljeni kanssa pääosin äidin pehmeässä hoivassa. Olin herkkä ja ujohko lapsi ja jonkin verran pumpulissa, mutta judo ja myöhemmät elämänvaiheet kasvattivat myös kovan taistelijan tarvittaessa. Yläasteella selviytymiskykyjä tarvittiin, kun oli kiusaamista entisten mukavien luokkakaverien taholta. Tästä jäi pahat henkiset sisäiset haavat, joita vasta viime vuosina valmennuksissa olen lopullisesti päässyt parantamaan. Oli hienoa antaa anteeksi, kun on päässyt yli asioista jotka painavat ja samaa suosittelen kaikille, jos mahdollista. 

Pienestä pitäen olen tykännyt tsempata kavereitani ja auttaa vaikeissa elämäntilanteissa, sen mitä silloisilla tiedoilla ja taidoilla osasin. En koskaa ymmärtänyt, kun jalkapallojoukkueessamme muut naureskelivat kilpailevan joukkueen ”Hyvä Yri!”-huudoille , missä tilanteessa epäonnistunutta kehuttiin hyvästä yrityksestä. Olen kokenut itseni aina jossain mielessä amerikkalaiseksi/ruotsalaiseksi tms maailmankansalaiseksi, sillä ajattelen hyvin paljon positiivisemmin ja erilaisesti mitä Suomessa on ollut tapana. 

Positiivisuudestani huolimatta minäkin ajauduin pitkään masennukseen nuorena aikuisena ollessani opiskelemassa puuduttavaa lääketiedettä Turun yliopistossa. En ollut koskaan seurustellut ja tuska rakkauden puutteesta, unelmatyön kaukaisuudesta, elämän toivottomuudesta ja kaikkien yrittämieni projektien epäonnistumisesta veti lopulta todella syvälle. Pohjalla ja itsetuhoisena olo mahdollisti kuitenkin sen, että aito Mikael löytyi/syntyi.

Rupesin tekemään Kannustusmusiikkia, jossa loin itselleni toivoa ja uskoa, että kaikesta selvitään vielä. Ja samalla huomasin, että teen musiikkia myös muille: auttamisesta ja luovuudesta tuli elämäni sisältö. 

Saadakseni rakkautta tai päästäkseni edes kerran treffeille yritin lyödä läpi 80-luvun rock-bändillä, mutta jo pelkän bändin kasaaminen pikkukaupungista oli ylitsepääsemättömän vaikeaa, saati sitten tällaiselle myöhäisheränneelle nollasta lähteneelle nuotinvierestä laulajalle. 

​Välillä urheilin täysillä, nostelin puntteja voimamies-kilpailijoiden innoittamana, kilpailin kamppailulajeissa ja mietin itsepuolustusvalmentajaksikin ryhtymistä. 

Sitten tuli työelämä, valmistuin lääkäriksi ja huomasin, että terveyskeskuslääkärin työ on itseasiassa ihan kivaa, ainakin aluksi ennen nykyistä hullunmyllykiirettä, sillä tykkäsin auttaa ihmisiä. Silti koko ajan oli olo, että en elä täysillä, en ole se kuka olen sisimmässäni, enkä todellakaan tee sitä mitä rakastan ja missä olen huippuhyvä, mihin olen syntynyt. En ollut onnellinen. 

Musiikki alkoi taas kiinnostaa vahvasti, mutta rahapulassa oli pakko taas palata lääkärin töihin. Nyt onneksi sain huippupalkan: 10 000 e/kk plus asuntoedun, joten elämä näytti hymyilevän kerrankin. Olinhan juuri pari kuukautta aiemmin ollut ydinvoimalassa vuosihuolto-siivoojana n. 8.5 euron tuntipalkalla hikisissä laitosoloissa. 
Sitten kohtalo puuttui peliin ja vain viiden viikon työn jälkeen heräsin maailman tilanteeseen 16.9.2012. Koska koin, että jonkun täytyy tehdä jotain ja tiesin jo aika paljon maailmanparantamisesta ja tekemälläni musiikilla olisi vielä mahdollisuus saada tieto leviämään massoille, syntyi MUN-GO Maailmanpelastusprojekti. Lopetin lääkärin työni välittömästi ja annoin rahapulassa kultaisen oksani pois ja päätin uhrautua muiden edestä. Vaikka tätä on jälkikäteen muutamat ihmetelleet naurun ja epäilyksen kera, siitä syntyi tärkeä etappi elämääni. Kun olet valmis antamaan henkesi muiden edestä, olet oppinut jotain, mitä missään koulussa ei opeteta. Teimme musiikkia ja erilaisia alaprojekteja yötä päivää, mutta maailman tilanteeseen vaikuttaminen oli tuskaisaa ja masentavan vaikeaa. Raha puhui maailmassa ja hyvillä aikeilla ei saanut ostettua medianäkyvyyttä tai vaikutettua päättäjiin tipan vertaa. 

2015 kohtasin puolisoni, 35 vuotta kestänyt sinkkuus loppui ja fokus siirtyi pois maailman tilanteen peloista kohti rakkautta, uusia elämänkokemuksia ja syvempää avautumista tunteille. Opin paljon ihmissuhteiden psykologiasta ja välillä kantapäänkin kautta. Talvella 2016 teimme 4 kk Afrikan reissun, jossa mm. löysimme meille rakkaat seitsemän orpolasta Tansaniasta ja kiersimme upeissa luontopaikoissa, mutta tavallaan olimme paossa elämää: Edelleenkään en ollut löytänyt ammattia mitä rakastaisin tehdä ja mistä saisin myös rahaa elämiseen ja tämä teki minut onnettomaksi. 

2017 keväällä 36-vuotiaana tapahtui lopullinen läpimurto, kun pääsin Uskalla Innostua -tiimin kilpailussa puoleen hintaan Tony Robbinsin valmennustapahtumaan Lontooseen. Tony on maailman huippuvalmentajia ja neljässä päivässä opin enemmän mitä ehkä koko aikaisemmassa elämässä yhteensä. Opin miten muutetaan elämää. Ja samalla motivoiduin pysyvästi: haluan olla onnellinen ja haluan opettaa sitä muille työkseni. Ja mikä tärkeintä, tajusin identiteettini: minä olen aina ollut valmentaja.